16. syyskuuta 2013

SÄÄLITTÄVÄ SYKSY



Syksyistä alkuviikkoa kaikille! Tänään on ollut aamusta lähtien kyllä niin syksyistä että sieltähän se tulee vaikka väkisin. Hiukan viileämpi ilma pakotti mut laittamaan jo neuleenkin päälle. Oikeastaan ihan mahtavaa, mutta toisaalta haikeaa. Tuskin enää pystyy pelkkiin sortseihin ja t-paitaan pukeutumaan. Yleensä ajattelen näitä vuodenaikoja vaan pahalla mutta tänään kuitenkin vaan iloitsin ajatuksesta.



Viikonloppu vierähti kovin nopeasti kuten aina. Vihdoin ja viimein olin Tampereella kokonaisen viikonlopun. Perjantaina hiukan viihteen merkeissä käväsin tanssahtelemassa yöelämässä ja mukavaa oli. Tutustuin uusiin ihmisiin ja aamuyön tunneille vedettiin jalkoja koreaksi. Lauantaina ei mitään erikoista tekemistä niin ollutkaan. Sunnuntai menikin eräiden lattioiden parkettia asentaessa. 


Tosiaan tänään tuli puettua äkkiseltään tuollainen raitaneule. Näin ollaan siis korkattu viileämmät ilmat ja tuleva syksy. Toivotaan että saadaan vielä paljon kuvattua ulkona syksyisiä kuvia, koska talvella jää kuvaaminen vähemmälle kylmien ilmojen takia. En voi sietää pakkasia ja sitä kun joka paikkaan tärisyttää kylmyyden takia.

Minä itse postausta oon väsännyt jo pitkään. Jostain syystä sen kirjoitus on keskeytynyt joka kerta, kun muiden hommien tekeminen on laitettu etusijalle. Toivottavasti nyt sais jonkinlaista postausta aikaseksi. Olisiko teillä jonkinlaisia ehdotuksia? 

Mukavaa viikkoa kaikille!   




9. syyskuuta 2013

AURINKO TAMPEREEN YLLÄ


Heipähei kaikille sinne! Viikko on taas mennyt hurjaa vauhtia eteenpäin ja tuntuu että päivät menee ohitse silmien räpäyksessä. Koulussa kuluu päivät istuessa ja illat joko kaupungilla tai kotosalla. Oon ollu sairaan innoissani siitä, että nyt syyskuun vaihtuessa saan vieläkin pukea kivoja sortseja jalkaan ilman että kylmyys käy jalkoihin. Tänä aamuna mua huvitti kuitenkin aika paljon, kun muut oli takkeineen ja kaulahuivineen aamulla liikenteessä, mutta sen sijaan minä sortsit ja t-paita päällä kävelemässä kouluun. Nyt pitää nauttia viimeisistä auringonsäteistä mitä saadaan.



Edelliselä viikolla oon kävelly pitkin Tampereen katuja katsellessa kiireisiä ihmisiä ja himoinnut vaatekauppojen ikkunoita. Vihdoinkin muistin ottaa kameran mukaan jo heti aamusta kouluun. Siispä nappasin pari tuoretta kuvaa nopeasti tännekkin. Kaupoilta lähti kolme paitaakin mukaan jotka oli aivan pakko saada. Niistä ehkä myöhemmin lisää. 



Toivottavasti saadaan nauttia näistä keleistä vielä pitkään ettei sataisi vaan koko aika. Viikonloppuna muuten käväsin Imatralla. Oli kerrankin mukava matkustaa jollain muulla kuin junalla. Matka meni oikein mukavasti. Viikonloput tuntuu vain turhan lyhyeltä ajalta noihin reissuihin. Ystäviä kerkeää näkemään vain tiukalla aikataululla ja joutuu juoksemaan paikasta toiseen. Onneksi mulla oli paras kuski joka mua jakso viedä joka paikkaan. Ja tietty turvallisesti tampereelta sinne ja takaisinkin.

Tulevalle viikolle ei ole erikoisempia suunnitelmia. Varmasti tääkin viikko hurahtaa silmien räpäyksessä todella nopeesti. Koulussa on ollut nyt hiukan rennompaa ja tuskin maltan odottaa ensimmäisiä työpäiviä meidän opetusravintolassa. Kirjojen hankinnassa on vielä suuria ongelmia ja pää täyttyy turhasta stressistä, mutta kyllä tämä taas tästä. Ihan mahtavaa viikkoa kaikille ja olkaa iloisia! 





1. syyskuuta 2013

TÄMÄN HETKEN HIMOTUIMMAT

Oon tässä jo valmistautumassa pakkasiin hieman ajoissa. Uusia takkeja katsellut siis urakalla, vaikka hyvä takkihan mulla on tuolla odottamassa kylmiä ilmoja. Uudelle takille olisi kuitenkin tarvetta. Hyvin samoilla linjoilla mentäisiin kuin vanhankin kanssa. Kaksiriviset napitukset on mun juttu ja etenkin pitkät takit. Tällainen musta on saapunut H&M:n valikoimaan jota himoitsen.

Image 1 of OVERCOAT WITH GOLDEN BUTTON from Zara

Syystakkeja en oo oikein ikinä osannut käyttää. Vetelen tuolla viileimmillä keleillä aina neuleiden kanssa, enkä siksi koe tarpeelliseksi ostaa erikseen syystakkia. Kuitenkin paksuut neuleet ja takit lämmittävät yhtä hyvin, vaikka joistakin tuuleekin pahasti läpi. 

Vailent Baseball

:

Toisaalta oon himonnu jo pitkän aikaan jonkinlaista nahkaa mun tyylissä. Etenkin tuollainen kiva takki löytyi Asokselta joissa hihat ovat nahkasia. Kokonaisia nahkaisia takkeja mulla on jo monta kappaletta, joten vaihtelun vuoksi tuollainen puolikas olis kiva. Tuo on kuitenkin hyvin hupparin tapainen, elikkä tuskin kauhean lämmin. 

Tällaisina sadepäivinä on mukava vähän miettiä tulevaa ja miettiä kaikenlaista. Illalla katsellaan sitten suoraa lähetystä iTunes Festivaaleilta jonka ensimmäinen esiintyjä on tietenkin Lady Gaga! Uusia biisejä, hieno show ja suorana. Tuskin maltan odottaa vielä yhdeksän tuntia. Kivaa sunnuntaita ja tulevaa viikkoa(: