25. toukokuuta 2013

TIME TO CHILL




Hieman kuvia vielä viimeviikolta jolloin aurinko paisto kirkkaalta taivaalta liiankin upeasti. Oon saanut nyt hurjasti väriä mun ihoon ja alan pääsemään pikkuhiljaa tavoitteeseen. Rusketus on osaksi auringosta saatu mutta suurimmanosan feikkiä eli itseruskettavaa. Näissä kuvissa sitä ei vaan vielä huomaa. 

Viimeviikolla tuli hengattua siis paljon kaupungilla ja nauttien siitä auringon lämmöstä ja kirkkaudesta. Mäkkärissä käväsin ennätyksellisen useaan otteeseen. Oikeastaan mitään erityistä en puuhastellut. Puin päälleni hiukan värikkäämpää päälle sään takia. Jaksan vieläkin hehkuttaa siitä, kuinka onnellinen oon taas saadessani pukea sortseja jalkaan. Kohta olisi operaatio uudet sortsit vanhoista housuista joista tulee varmasti upeat. Sortseja ei tuu koskaan olemaan liikaa.

Mitäs muuta kuuluu? Hyvää kuuluu. Ensiviikko vielä rutistetaan koulussa ja töissä, mutta sitten päästään sinne odotetulle kesälomalle. Mulla on varmaan alkusuunnitelmat suunnata melkein välittömästi (yllätys yllätys) tampereelle. Olis kyllä todella kiva saada joku käymään myös siellä. Uusia ihmisiä ois tosi kiva tapailla reissulla ja muutenkin hengailla paljon kavereitten kanssa. Tulkaa moikkailee ihmeessä jos nähdään samoilla mestoilla. Viimereissulla mua tultiinkin tervehtimään mikä oli tosi siistiä. 



Tässäpä vielä asukuvat takin kanssa ja ilman takkia. Värikästä siis on ja jotenkin muistot palas mieleen laittaessani tuon pinkin paidan päälle. Käytin ennen todella paljon tuon värisiä paitoja ja niitä on kauhee kasa lojumasssa vieläkin tuolla vaatekaapilla. Mutta itse tykkään tästä piristävästä asusta tosi paljon. 

20. toukokuuta 2013

PMMP IMATRALLA 18.5








Pari päivää sitten uutisoitiin pmmp:n lopettavan toistaiseksi bändin kanssa. Uutinenhan oli todella surullinen, koska oon suuri bändin fani ja rakastan heitä ja heidän musiikkiaan suuresti. Sitten kävikin niin että nämä tytöt aikoivatkin konsertoida imatran keskustassa. Mikäs sen loistavampaa, kun keikka oli vieläpä ilmainen. En kauheasti seurannut keikkaa, koska mulla on vielä heidän keikkojaan tiedossa tampereella ja puumalassa. Kuitenkin sain napsattua pari hyväää kuvaa ja kuuntelin muuten koko illan heidän esityksiään taustalla kun pyörin ympäri keskustaa. Kuvaus oli hitusen hankalaa, koska olin tajuttoman kaukana itse lavasta ja yritin etsiä ihmisten takaa paljon rakoja joista saisin linssin osumaan Miraan taikka Paulaan. 




Olisi tosi kiva jos tämän tyyppisiä tapahtumia järjestettäisiin useamminkin keskustassa. No ei mene pitkään kun imatran taas laittaa eloon Big Band Festarit heinäkuussa. 

19. toukokuuta 2013

PILVEN RAOSTA PÄÄSI PIKKUISEN LIIKAA VALOA


Tää viikko oli kyllä aivan huikee etenkin sään kannalta. Aurinko paisto monta päivää kirkkaasti ja lämpimästi. Keskiviikkona mä ja Hanna suunnattiin nauttimaan tuosta upeesta ilmasta ja meitsi otti myös kameran mukaan. Räpsittiin paljon kuvia ja mitä hienoimmissa paikoissa. Kaikki näytti kauniimmalta kameran linssin läpi ja mä jatkoin vaan hymyilyä koko päivän. 

Päivän asuksi valitsin punaiset farkut pärnun jack&jonesista josta myös tuo kyseinen hattu punaisella huivilla varustettuna. Kenkinä valkoiset converset, paita löydetty h&m:ltä ja rukousnauha korostaen taas cybershopista.

Tässä Hannan päivänasua joka on tähänasti yks mun lemppareista mitä oon sen nähny pukevan :p voisin pölliä tuon liivin siltä haha!


Hannapa päätti kiivetä puuhun ja mulla taas oli ongelma saada siitä hyvä kuvaa siellä, koska puiden oksat varjosti joka puolella, mutta lopulta sitte sainki ihan muksun kuvan napsattua. Lopulta puusta pois pääseminen oli hiukan vaikeampaa. 


Makoilin onnellisena ruohikolla ja aurinko häikäs mun silmiä jopa aurinkolasien läpi. Päässä soi euroviisu kappaleet ja odottelin loppuviikkoa suuresti. Mulla oli tiedossa vaikka minkälaista mukavaa.


Kyllä sillon alko tajuamaan taas vähän paremmin, että miten kaunis imatra oikeesti voikaan olla kesällä. Täällä viihtyy paremmin nyt, mutta talvella ei mitenkään. Musta on hyvin outoa että edes tunnen hitusen viihtyväni täällä. Mutta tosiaan isolta aukiolta siiryttiin kaupungille ja sieltä räpsättiin pari kuvaa. Käytiin istumassa puistossa ja ostamassa pakolliset jäätelöt. Oli mukava päivä todentosiaan.





Perjantaina mulla oli tiedossa helsingin reissu ja mikael gabrielin levyjulkkarit. Odotin niitä innolla, koska paikalla esiintyisi myös diandra ja sini sabotage. Reissusta oli tulossa varmasti mukava. Lauantaina viikonlopun vielä kruunaisi pmmp:n keikka täällä imatralla ja illalla vielä euroviisujen finaali telkkarista. Elikkä upee oli koko viikko ja viikonloppu. Viikonlopusta postauksia tulossa pian.



Mahtavaa tulevaa viikkoa!


15. toukokuuta 2013

TAMPEREELLA TULI KÄYTYÄ






Tosiaan käväsimpä tuossa viikko sitten tampereella taas ja vietin siellä kokonaisen viikon. Syynähän oli tällä kertaa se, että kävin haastattelussa hakemaani kouluun. Haastattelu meni ihan mukavasti eikä jääny mikään kaivertamaan takaraivoon. Toivottavasti nyt sitten tuo haastattelu tuottaa tulosta ensikuussa. Reissu meni muuten ns. lomailessa ja hauskanpidossa. Kuvia en paljoakaan räpsinyt joten näihin vähäisiin kuviin saadaan tyytyä tällä kertaa. Eikä menekkään pitkään kun taas reissaan sinne. Nimittäin jo ensikuun alussa otan taas junan ja lähden. Tällä kertaa hiukan pidempään aion viihtyä ja alkaa jo pikkuhiljaa pysyttelemään siellä. Reissulla tutustuin myös uusiin mukaviin ihmisiin ja toivottavasti nähdään taas ja vietetään mukavia hetkiä yhdessä. Tästä kesästä tulee niin mukava! ^^

EUROVISION 2013 WE ARE ONE



Rikotaan tämä hiljaisuus täällä nyt siis alkaviin kisoihin. Tänään pärähti taas käyntiin pitkään odotetut euroviisut vuosimallia 2013. Mun kiinnostus euroviisuja kohtaan alkoi tietysti silloin kun viisut järjesti kreikka vuonna 2006. Silloin meitä edusti Lordi joka vei voiton suomelle huippupisteillä. Sen jälkeen joka vuosi nämä kisat on ollut mulle suuri kohokohta ja aina niitä vaan jaksaa venailla innoissaan.

En yleensä kuuntele edustajien biisejä ennen kisoja, mutta nyt tein pienen poikkeuksen. Kuuntelin kaikki biisit läpi ennen kisoja ja osasin hiukan varautua tulevaan. Silloin en saanut biiseistä oikein mitään irti ja omia suosikkeja oli vaikea löytää. Kummallisesti kuitenkin ensimmäisen semifinaalin katselun jälkeen niitä löytyikin. 



No minkälaisen fiiliksen tämä ensimmäinen semifinaali jätti? Avausnumero oli kerrassaan upea. Lapsikuoro laulaessa Euphoriaa ja Loreenin saapuessa paikalle punaisessa puvussa. Erittäin vaikuttavaa. Ennen kisojahan jaksoin toljottaa siitä, että tänä vuonna ruotsi ei meinaa järjestää mitään räjäyttävän isoja kisoja, kuten viimevuosina ovat olleet. Kisat järjestetään malmössä ja ei niin isolla areenalla joka näkyy myös telkkarissa verrattuna edellisiin. Oikeastaan ihan hyvä, että kerrankin tällaiset hillitymmät kisat. Lavarakennelma on ollu mulle myös hyvin tärkeetä viisujen järjestämisessä. Tällä kertaa hieman pienemmän hillittyä, mutta samlla sopivaa näyttävää. Hienosti paikalla oleville katsojille jaettiin rannekkeet jotka vaihtavat väriä areenan valaistuksen mukaan. 

Mutta ettei tämä mene liikaa lörpöttelyksi, niin mennäänkös suoraan asiaan. Eli laitan tähän nyt ne mun ensimmäiset ehdottomat suosikit parhaassa järjestyksessä. Listahan tietysti muuttuu toisen semifinaalin jälkeen. 

1. Tanska


2. Ukraina


3. Belgia


4. Irlanti


5. Viro


Listahan siis tulee muuttumaan varmasti paljon kunhan ollaan saatu kaikki finalistit kasaan. Tanskan biisi kyllä sytytti niin paljon ihmeellisesti, että kuvittelen sen jo voittavan koko kisat. Onko täällä euroviisuja seuraavia? Taikka löytyikö minun suosikeista myös samoja kuin teillä?