13. huhtikuuta 2013

PÄÄTÄN MUN TULEVAN KOHTI SUOMALAIST UNELMAA

Osallistuin tuossa viikkosen pari sitten Mikael Gabrielin kuvakilpailuun. Kyseisessä kilpailussa siis lähetettiin oma otos kyseisestä herrasta. Ajattelin kokeilla onneani ja pistää oman kuvani viime vuoden Summer Up festareilta mukaan kilpailuun. Kilpailun voittajan kuva tullaan liittämään uuden levyn booklettiin, hän saa liput levyjulkkareille ja postitse uuden levyn nimmarilla varustettuna. 

Eilen mulle pärähti sähköpostiin uusi viesti jonka luettua mulla meinas sydän pompahtaa kurkkuun. Asia koski nimittäin, että voitto oli osunut mun kohdalleni ja mun lähettämä kuva siis liitetään uuden levyn booklettiin. En edes muistanut koko kilpailua ja osallistuessani luulin vahvasti ettei mulla olis mitään mahiksia voittoon. Vaikea kuvitella että mun nappaama kuva liitetään nyt levylle joka on myynnissä ympäri suomea. Mulle se on hieno saavutus koska tiedän nyt, että kuvastani todella pidettiin. Odotan muutenkin uutta levyä ihan hulluna ja ensikuussa siis päästään siitä nauttimaan vihdoin ja viimein. Kuvasta voin kertoa että kerran sen olen liittänyt tännekkin. Paljastan kuvan levyn julkaistua ensikuun kymmenes päivä. 


2 kommenttia:

  1. Kuinka siistiä! Onnittelut sulle ::)

    www.trucollection.blogspot.fi

    VastaaPoista

Kirjoita tähän!